Blogi: Yksinäisyys ja ostrakismi edellyttävät uusia rakenteita ja uudenlaista arviointia

20.5.2026

Osallistujien Suomi -valmennusohjelma on kunnille suunnattu yhteiskehittämisen kokonaisuus, joka tarjoaa mahdollisuuden pysähtyä, ymmärtää yksinäisyyttä ilmiönä syvemmin ja rakentaa ratkaisuja yhdessä. Tavoitteena on synnyttää pysyviä muutoksia kunnassa: vahvistaa yhteisöllisyyttä ja osallisuutta sekä ehkäistä yksinäisyyttä. Tässä blogisarjassa valmennusohjelman suorittaneet esittelevät ohjelman aikana työstämiään kehittämishankkeita. Blogisarjan ensimmäinen osa käsittelee yhteisöllisyysvaikutusten arviointia.

Ihmisen syvimpään, inhimilliseen olemukseen sisältyy perustarve kuulua ryhmään, kokea yhteyttä muihin ihmisiin. Tämän ”laumavietin” pohjalta me myös vertaamme itseämme muihin, muodostamme minäkuvaa ja olemme olemassa. Jos oma lauma ja läheiset ihmiset puuttuvat, kokemus itsestä muuttuu näkymättömäksi. Omat turvalliset ihmissuhteet, tunne ryhmään kuulumisesta sekä arvostuksen saaminen muilta ovat myös hyvinvoinnin perusta. Kuulostaako itsestäänselvyydeltä? Ehkä, mutta valitettavasti sitä se ei aina ole.

Olen saanut osallistua valtakunnan ensimmäiseen, lähes lukuvuoden mittaiseen Osallistujien Suomi -valmennusohjelmaan, joka on paitsi antanut huimasti tietoa ja näkemystä myös avannut ymmärtämään yksinäisyyden ja ostrakismin ongelmatiikkaa sekä toisaalta osallisuuden sekä yhteisöllisyyden merkitystä ihan uudellakin tavalla. Valmennusohjelmassa opin, että tutkittua tietoa ilmiöstä on paljon. Myös yksinäisyyttä ja osallisuutta mittaavia erilaisia kyselyitä tekevät monet tahot.

Yksinäisyyden kokemuksen käyrät ovat liian korkealla uhaten hyvinvointiamme. Tutkimukset osoittavat myös yksinäisyyden kokonaisvaltaisen yhteyden elämänlaatuun, terveyteen ja tyytyväisyyteen: Yksinäiseksi itsensä kokevat tuntevat muita useammin itsensä henkisesti kuormittuneeksi, terveydentilansa heikommaksi ja toisaalta onnellisuutensa ja elämänlaatunsa muita heikommaksi. Yksinäisyyden ja ulkopuolelle sulkemisen kokemukset korreloivat vahvasti myös lukuisiin yksilöllisiin ja yhteiskunnallisiin ongelmiin, toimien usein juurisyynä hyvinvoinnin haasteisiin.

Huolestuin tiedosta, että yksinäisyys on ihmiselle myrkkyä, sillä muun muassa stressihormonien erityksen lisääntymisen kautta se johtaa immuunipuolustuksen heikentymiseen, eliniän lyhentymiseen, aivojen toiminnan, muistin ja oppimiskyvyn heikkenemiseen sekä mielialaoireiluun. On osoitettu, että puute sosiaalisista kontakteista nostaa ennenaikaisen kuoleman riskiä enemmän kuin tupakointi, alkoholi, liikkumattomuus, ylipaino ja ilmansaasteet.

Pitkittyessään ulkopuolisuus ja yksinäisyys alkavat muuttaa ihmisen sosiaalista käyttäytymistä ja tunne-elämää siten, että siitä syntyy itseään toteuttava negatiivinen kehä. Myös lapsena koettu yksinäisyys näyttää ennustavan yksinäisyyden todennäköisyyttä myöhemmin elämässä, aikuisenakin. Yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden kokemusten vaikutukset ovat todella hurjia, ja ne tulevat paitsi kalliiksi yhteiskunnalle, ne myös näivettävät ihmisyyttä aiheuttaen inhimillistä kärsimystä ja arvottomalta tuntuvaa elämää.

Edellä kuvatut faktat ovat pysäyttäviä. Uskon, että kaikkien Osallistujien Suomi -valmennusohjelmaan osallistuneiden silmät aukesivat ja syntyi vahvaa tahtotilaa muuttaa tämän yksilökeskeisyyden ja yksin pärjäämisen kulttuurin suuntaa. Pääsimme pureutumaan ilmiöön varsin syvällisesti paitsi tutkimustiedon, myös hyvin monialaisen ja -taustaisen kollegaporukan kanssa pohtien, keskustellen ja ryhmätöitä puurtaen.

Valmennusohjelmaan kuului myös yksinäisyyttä torjuvien ratkaisujen mallintaminen ryhmätyönä tehdyissä kehittämishankkeissa. Itse sain työskennellä alueen kolmen eri järjestökonkarin Suomen Partiolaiset ry:n, Suomen Punaisen Ristin Tampereen osaston sekä Pirkanmaan Mielenterveys ry:n kollegan kanssa.

Tarvitaan ajattelutavan muutosta

Ryhmälle muodostui nopeasti yhteinen näkemys siitä, että yksinäisyyden ongelmatiikkaan on tartuttava isosti palveluiden rakenteita uudelleen ajattelemalla, ekosysteemiseen ja yhtenäiseen tekemiseen nojaamalla. Nousi paljon kysymyksiä.

Osaammeko tunnistaa yksinäisyyden ja ostrakismin ympärillämme? Ovatko julkiset palvelut tavoittaneet yksinäisyysilmiön ytimen ja löytäneet työkaluja sen torjumiseen? Entä pystyvätkö palvelut tavoittamaan myös ne, joille yksin jäämisen kokemus on jo tavanomaista ja jopa niin kipeää, että on vaikea osallistua oma-aloitteisesti mihinkään yhteisölliseen toimintaan tai ylipäätään kohdata muita ihmisiä? Miten me itse toimintamme sanoittamisessa osoitamme, että jokainen on tärkeä, ansaitsee tulla nähdyksi ja kuulluksi ja että meitä oikeasti kiinnostaa ”mitä sinulle kuuluu”? Ovatko palvelumme olemassa lähinnä yksilöllisiä päämääriä varten vai kutsummeko ihmisiä myös rakentamaan kestävää, yhteisöllistä toimijuutta, yhteistä hyvää? Ja miten käytännössä edistämme ja tuemme omaehtoisesti syntyviä yhteisöjä ja ryhmiä, jotka täyttävät osallistujien vastavuoroisen yhteenkuulumisen tarpeita sekä mahdollisuutta olla hyödyksi myös muille?

Tulimme ryhmätyössä siihen tulokseen, että vaikka edustamamme palvelut ovat maassamme jo itsessään osallisuustyön keskiössä, parantamisen varaa edellisten kysymysten osalta on. Niin ikään julkiset palvelut kokonaisuudessaan eivät saaneet mielestämme kiitettävää arvosanaa yksinäisyyden torjunnassa onnistumisesta. Vaikka tietoa on paljon, samoin erinäisiä kartoituksia, kyselyitä ja indikaattoreita sekä runsaasti myös hyvää tekemistä, niin kokonaiskuva sekä yhtenäinen tietopohja yksinäisyyttä torjuvien palveluiden kehittämiseksi jää hähmäiseksi. Siksi tarvitaan järjestelmällistä yhteisöllisyysvaikutusten arviointia, jolla pystytään selvittämään, miten päätökset, palvelut tai hankkeet todella vaikuttavat yhteisöjen elinvoimaan.

Järjestelmällinen tietopohja auttaa palveluiden kehittämisessä

Kehittämistehtävässämme esitämmekin, että yhteisöllisyysvaikutusten arviointi otetaan järjestelmällisesti kaikilla yhteiskunnan tasoilla osaksi päätösten vaikutusten ennakkoarviointia, mitä jo nyt kunnissa tehdään eri näkökulmista. Tämän rinnalla myös eri toimijat ja yksiköt voisivat saman suuntaisesti arvioida oman toimintansa yhteisöllisyysvaikutuksia. Tällaisen itsearvioinnin avulla kaikissa palveluissa avartuisi käsitys siitä, miten niiden toiminta ja sen edellytykset, kuten henkilöstön osaaminen ja koulutus, johtaminen, esihenkilötyö sekä ekosysteeminen yhteistyö eri toimijoiden välillä tukevat yksinäisyyden torjumista. Ja ennen kaikkea, millaisia toiminnan vaikutukset ovat yhteisöllisyyteen.

Lisäksi edellä kuvattua yhteisöllisyysvaikutusten arviointia ehdotamme täydennettävän ja tehostettavan yksilöarviointityökalulla. Hyvin monissa palveluissa tehdään moninaisia alkukartoituksia ja täytetään lukuisia elämäntapaa selvittäviä kyselyitä. Aika harvoin niissä kysytään suoranaisesti yksinäisyyden tai ulosjäämisen kokemuksista. Yksinäisyyden kokemukset tulisi mitä pikimmin saada osaksi kaikkia henkilökartoituksia. Palveluissa tämä helpottaa yksinäisyyden puheeksi ottamista mutta edellyttää myös asiakastyön osaamista, sekä kykyä että mahdollisuuksia ohjata yksinäisiä ihmisiä yhteisöjen pariin.

Tuumasta toimeen ketterillä työkaluilla

Johdonmukainen, kattava ja järjestelmällinen yhteisöllisyysvaikutusten arviointi edellyttää ketteriä, yhtenäisiä kyselytyökaluja sekä sujuvia ohjelmistoja, joilla pystytään sähköisesti kokoamaan ja analysoimaan tieto ja johtopäätökset niin päätöksenteossa kuin toiminnan kehittämisessäkin eri tasoilla helposti käytettävään muotoon. Kun yhteisöllisyysvaikutusten arviointi sisällytetään myös valtakunnallisiin indikaattoreihin ja hyvinvointiarviointeihin, pystytään tuottamaan kokonaiskuvaa yksinäisyyden kokemuksista sekä sen edellyttämistä toimenpiteistä ja päätöksistä. Tehtävän ei pitäisi olla mahdoton, eikä edes vaikea maamme digiosaamisen perusteella. Kyse lienee enemmänkin idean toimeenpanosta, eri tahojen yhteistyöstä ja tahtotilasta.

Esimerkiksi Tampereen kaupungin strategiassa ja Kaikkien Tampere -kehitysohjelmassa vuosille 2026–2029 on vahvasti sitouduttu kehittämään toimenpiteitä yksinäisyyden torjumiseen ja vähentämiseen mm. ekosysteemisen toimintatavan ja vaikuttavuuden seurannan avulla. Kehitysohjelman tavoitteena on myös kehittää ja uudistaa kaupungin päätösten vaikutusten ennakkoarviointia. Uskallamme toivoa, että tässä yhteydessä myös yhteisöllisyysvaikutusten arviointi saadaan luontevaksi osaksi kaupungin arviointityötä sekä yksinäisyyden torjumista.

Unelmoimme Tampereesta ja Suomesta, jossa syntyisi sellainen yhteisöllisyyden tahtotila, toimijuuskulttuuri sekä niin konkreettiset työtavat, ettei elintilaa yksinäisyydelle ja ostrakismille syntyisi. Voisiko sinun kuntasi tulla mukaan talkoisiin?

Kirjoittaja:

Työryhmän puolesta,
Maija-Liisa Gröhn
rehtori, Tampereen seudun työväenopisto